Tuhansia töitä, valvottuja öitä

Sairasloma siis jatkui, samoin Ortonissa käynnit eikä pilleri-arsenaali ainakaan ottanut vähentyäkseen. Hyväksi todetusta Tempur-nukkumisergonomiasta huolimatta yöunetkin alkoivat huonontua satunnaisten heräämisten takia kivun puskiessa unen läpi, ja arkea sävytti tietynlainen tuskastuminen alati pahenevaan tilanteeseen.

Kaiken kukkuraksi ja kirsikaksi kakun päälle järjestettiin jo jonkin aikaa ajatuksia, ennakkopohdintoja ja ehkä hienoista pelkoakin meissä molemmissa herättänyt sosiaalibyrokratian pakkotilaisuus.
 
Se ensimmäinen työterveysneuvottelu.

Vaimolle ja minulle, meille ensikertalaisille, tilaisuus oli hieman hämmentävä. Olimmeko ikäänkuin tuomiolla vai todellakin saamassa jotain apua. No, se oli jotain siltä väliltä.

Paikalla oli työterveyslääkäri, vaimon esimies sekä jonkinlainen hyvinvointikoordinaattori. Ja toki me vaimon kanssa, taas kerran yhdessä, kuinkas muutenkaan.

Vaimon kivut ja kolotukset käytiin läpi ja todettiin, että työntekoa pitää ainakin kokeilla, toki tietyin rajoituksin ja viikottaista tuntimäärää reilusti vähennettynä. Mikäpä siinä, saahan sitä kokeilla, vaikka vähän jo vaimon kanssa ennakoitiin, ettei kunto kestä moista kokeilua.

Mutta mikäpä auttoi, niin sanotun neuvottelun päätöksellä vaimo aloitti työkokeilun 40 prosentin työpanoksella. Ja niinhän siinä kävi, kuten vaimon kanssa keskenämme olimme pelänneet.

Rasitusta ja meteliä oli liikaa, palautumista liian vähän ja yöunet vain huononivat. Aluksi asiaa koitettiin paikata pitämällä muutamia sairaslomapäiviä aina silloin tällöin, mutta reilun kuukauden päästä työkokeilu oli pakko keskyttää.

Sairaslomaa jatkettiin ja tuntui, että oltiin täysin tyhjän päällä.  

 

Edellinen    Seuraava