Ei tippa tapa

Puheen puuroutumisen ja kasvojen toispuoleisen kireyden vuoksi tehtiin pään TT-kuvaus, mutta syytä oireille ei löytynyt. Jo tuolloin olimme itse sitä mieltä, että vaimon varsinaisena ongelmana oli outo lihaskireys, ei mikään normaali päänsärky tai edes migreeni.

Kun TT-kuvaus ei paljastanut mitään uutta, lääkärit päättivät kuitenkin turvautua migreenipotilaille hyväksi koettuun ja vaimollekin jo kerran kokeiltuun ja silloin vähän auttaneeseen keinoon. Annettiin taas suonensisäisesti lääke-coctail eli Färkkilän tippa.

Kyseinen tiputus kestää normaalisti 12 tuntia ja tuona aikana nesteytys ja rauhallinen ympäristö olisivat tärkeitä. Noin sanotaan netissä olevassa ohjeessa. No, ihan kaikki tuo ei aina sairaalassa toteudu. Ainakaan se rauhallisuus.

Oli kilinää ja kolinaa, piippauksia ja vilkkuvia valoja. Meluavia ja räyhääviä potilaita, joista osa jopa selvin päin. Ei siis mikään ideaali paikka pääkipuiselle. Mutta tuokin 12 tuntia saatiin yhdessä kulutettua, välillä torkkuen, suurimmaksi osaksi kuitenkin valveilla. Vaimo sängyssä, minä jakkaralla siinä vieressä.

Oli aika pitkä ja tuskallinen yö. Yksi monista ensiavussa vietetyistä, kuten myöhemmin saimme huomata. Tiputus auttoi kuitenkin taas sen verran, että sen päätyttyä yhteinen halu palata kotiin voitti sairaalaan jäämisen.

Muutama päivä sairaalareissun jälkeen oli etukäteen sovittu kontrollikäynti Kipupoliklinikalla ja lääkäri suositteli hermokipulääkkeiden nostamista viikon välein tehtävillä korotuksilla maksimiin. Kuulosti hurjalta, varsinkin kun kyseisen lääkkeen sivuvaikutuksina mainittiin lihaskireys. Varsinkin, kun mainittiin, että mikäli vaan kroppa tuon sietää.

Tuohon samaan osui vielä uusi työterveysneuvottelu entisine koukeroineen ja sairaslomaa jatkettiin yhä. Tuon lisäksi päätimme kokeilla vielä jotain ihan muuta. Menimme yksityiselle neurologille kyselemään neuvoa ja mahdollista apua oireisiin.

Menimme siis tapaamaan tippatohtoria, itse herra Färkkilää.

 

Edellinen    Seuraava