Olipa kerran ja sen pituinen se

Sadut ja tarinat alkavat varsin usein sanonnalla "Olipa kerran" ja tuo pätee tässäkin tapauksessa, vaikka kyse on vain blogista.

Eli, olipa kerran tavallinen perhe, jossa oli kaksi omassa paritalossaan asuvaa ja työssä käyvää keski-ikäistä aikuista. Perheen kaksi lasta, poika ja tyttö, olivat jo aikuistuneet ja lentäneet muutama vuosi aiemmin pois pesästä. Elettiin vuotta 2017.

Kahden aikuisen arki rullasi normaalisti, käytiin töissä ja vapaa-ajalla harrastettiin. Käytiin uimassa ja vesijuoksemassa vähintään kolme kertaa viikossa. Käytiin lätkämatseissa, elokuvissa, konserteissa ja festareilla.

Askelmerkit olivat siis aika lailla kohdillaan.

Jonkin aikaa.

Kuten arvata saattaa, eräänä päivänä tuttuja kuvioita sotkemaan saapui aivan yllättäen kutsumaton vieras.

KIPU!

Vaimon olkapää tuli kipeäksi. Kipu alkoi hyvin pienestä, tuntui ensin vähän kädessä siten, että käden liikeradat olivat hieman rajoittuneet. Ongelmia hoidettiin erilaisilla kipulääkkeillä, relaksanteilla ja fysioterapialla ja vaimo oli vuoroin töissä ja vuoroin lyhyellä sairaslomalla. Omalla kustannuksella käytiin myös magneettikuvauksessa, jossa ei kuitenkaan löytynyt mitään oireita selittävää.

Viikot kuluivat. Välillä käytiin työterveyslääkärillä, välillä yksityisen puolen kipulääkärillä eli fysiatrilla. Lääkäreiden mielipiteet lääkityksestä menivät välillä ristiin, joten lääkkeitä piti välillä vaihtaa. Myös fysioterapia jatkui ja jossain vaiheessa oireet tuntuivat jo hieman lievenevän.

MUTTA!

Erään fysioterapiakäynnin jälkeen kipu muutti muotoaan ja pelkän lihaskireyden ja liikerajoittuneisuuden lisäksi alkoi tuntua outoa polttelua ja sähköiskumaisia tuikkauksia. Fysiatrin tulkinta polttelulle ja tuikkauksille oli hermokipu ja varoiteltiin, ettei vain kroonistuisi.

Pitäisi alkaa heti hoitamaan, muuten aivot saattaisivat ongelman pitkittyessä harhautua pitämään kivun tunnetta yllä, vaikka itse ongelman aiheuttajaa ei välttämättä enää olisikaan. Hoidoksi määrättiin hermokipulääkettä ja kipulaastaria. Ja sairaslomaa.

Noihin samoihin aikoihin tein päätöksen alkaa tekemään vajaata työpäivää, koska vaimo tarvitsi apua päivän askareissa ja kivun kanssa pärjäämisessä tavallista enemmän.

Kivut kuitenkin jatkuivat lääkityksestä ja laastaroinnista huolimatta. Lopulta oltiin taas siinä tilanteessa, että sairasloman jatkamisen edellyksenä oli käynti työterveyslääkärillä. Olikin yllätys, kun työterveyslääkäri tyrmäsi fysiatrilta saadun lääkityksen ja laastarit ja epäsuorasti vihjaili vaimoa narkkariksi. Laastarit kun näet erittivät ainetta, joka muuttui kehossa morfiiniksi.

Tuossa vaiheessa vaimon kuvioihin astui vielä toinen vieras, sisäinen mielensäpahoittaja, jonka kuiskutuksista johtuen kiputuntemukset vain voimistuivat ja useamman kokin takia soppa sakeni ja vointi huononi. Käytännössä tuohon hetkeen päättyivät kohdillaan olleet askelmerkit ja hyvin rullaava arki.

Ainakin näin jälkeen päin ajatellen on helppo todeta, että "Sen pituinen se".

 

 Edellinen    Seuraava