Pakkoliikkeitä ja psykoterapiaa

Psykiatri-neurologi oli siis luokitellut pään keikkumisen, silmien räpsyttelyt ja suun nykimisen dystoniaksi ja määrännyt tähän lääkitystä, jonka vaikutusta jäätiinkin toiveikkaina odottamaan. Myös kauan haussa olleen ja lopulta löytyneen psykoterapeutin sessiot alkoivat. Teoriassa tilanteen piti siis pikkuhiljaa alkaa helpottamaan.

Mutta tuossakaan asiassa teoria ei vastannut käytäntöä.

Vajaan viikon sisään tuli neljä käyntiä sairaalan ensiavussa alati pahenevien pään kipujen ja keikkumisten takia. Kipuja lievitettiin entiseen tapaan jo tutuiksi tullein keinoin eli osittain kiputiputuksen ja osittain relaksanttien ja joskus jopa rauhoittavien avulla.

Noista käynneistä viimeisin tosin vierähtikin sitten parin viikon mittaiseksi neurologian osastolla. Siellä kiinnitettiin huomiota erityisesti huomattaviin lihasjännityksiin niska-hartiaseudun alueella sekä pohdittiin taas joukolla sekä dystonian että sarjoittaisen päänsäryn mahdollisuutta. Lopulta molemmat sairaudet katsottiin poissuljetuiksi, vaikka dystoniaan määrätty lääkitys kuitenkin jätettiin ennalleen. Hoitoina annettiin kipulääkkeitä ja relaksantteja sekä nyt myös kortisonia ja kehotettiin ottamaan purentalihaksiin akupunktiota.

Heti ensimmäisenä päivänä parin viikon sairaalassa makoilun jälkeen käytiinkin purentalihasten akupunktiossa kuitenkaan ilman sen ihmeempää vaikutusta. Samaan aikaan ja ilmeisesti osastojaksolla tehtyjen konsultaatioiden takia myös Kipuklinikalta tuli yhteydenotto ja sieltä ehdotettiin hoitokokousta neurologian edustajien ja kipuklinikan edustajien kanssa.

Ongelmien vyyhti kuitenkin vain syveni ja muutaman seuraavan viikon sisään tuli tehtyä yhdeksän normaalia vierailua ensiavussa, keskimäärin pari kertaa viikossa. Noiden lisäksi tuli vielä uusi ja tällä kertaa vain viikon mittainen jakso osastolla.

Syitä käynneille olivat lisääntyneet pään pakkoliikkeet ja uutena siihen liittyvä ja ulkopuolisellekin kuuluva epämääräinen pään alueen rutina, silmien räpyttelyt, puheen tuottamisen vaikeudet ja totta kai se ympärivuorokautinen ja vielä uuden ylivaihteen löytänyt pääkipu. Pika-apuna annettiin erilaisina annoksina kipulääkeitä, relaksantteja, rauhoittavia sekä myös kortisonia.

Ensiapukäyntien väliin mahtui vielä käynti neurologian poliklinikalla, jossa päätettiin alkaa hermokipulääkkeen vähennyskokeilu. Jatkosuunnitelmiin kirjattiin myös aivojen ja kaularangan magneettikuvaus sekä Botox, lääkärin kirjausta lainaten, dystoniaprotokollan mukaisesti. Tapahtumia oli siis taas ollut paljon ja niitä oli myös tulossa lisää. Ja noista kaikista tulevista odotti vuoroaan ehkäpä näin jälkeen päin ajateltuna se ikävällä tavalla kaikista mieleenpainuvin.

Eri osaamisalueen lääkäreiden yhdistetty hoitokokous, johon toki meidätkin oli kutsuttu ikään kuin tuomiolle.

 

Edellinen    Seuraava